|
Niin
että mistä ihmeestä firmalle nimi? Sellainen
kysymys pyöri mielessä elokuussa 2003, kun oli pakko
saada firma perustettua. Nimenomaan pakko, sillä syyskuun
alusta tuona vuonna internetin suomalaiset
fi-päätteiset domaintunnukset tulivat vapaaseen
jakoon, mutta vain firmoille. Halusin osallistua noihin elektronisiin
arpajaisiin ja siksi oli ”pakko” perustaa firma.
Toki ajatus firman perustamisesta oli muutenkin ollut mielessä
jo pitkään, mutta viimeinen sysäys tuli
näin.
Nimikin
sitten piti keksiä ja mitä kauemmin asiaa mietti, sen
mutkikkaammaksi asia tuntui muodostuvan.
Nimelle kertyi mielessä kaikenlaisia erilaisia kriteerejä
ja nimiin liittyvä lakikin antoi omat rajansa
luovuudelle. Nimen pitäisi liittyä kirjoihin, koska kirjat
olisivat keskeinen ajatus firmassani ainakin alkuvuosina.
Toisaalta firman nimi ei saisi olla liian leimaava, sillä jatkossa
eteen tulisi muutakin bisnestä kuin vain
kirjoihin liittyvää. Sitten yhtenä
päivänä välähti.
Hieman
nimi tietysti mietitytti ensin, koska se on aika rohkea veto massaan
hukkuvien nimien äärettömässä meressä ja
siitä voi
joku kehittää ehkä ilkeyksiäkin, jos niin
tahtoo. =) Mutta silti se tuntui toisaalta myös hyvältä
ja omalta ajatukselta
heti alkuusa ja vaikka se on saanut aikojen saatossa
niitä ivallisiakin
hymyjä joskus aikaiseksi, on nimeä myös monesti kehuttu
mainioksi ja omaperäiseksi. Ja muutaman kerran joku on jopa
sanonut, että on halunnut asioida firmani kanssa nimenomaan
siksi, kun nimi on niin
hyvä!! Kaipa nimeen voi silloin olla tyytyväinen.
Miten sitten nimeen todella päädyin? No nimi
tulee Roald Dahlin samannimisestä lastenkirjasta. Se oli
minulle pienenä se
iso pieni
kirja,
jota vanhempien piti lukea yhä uudelleen ja uudelleen,
yhtään sivua välistä unohtamatta.
Minä siis huomautin, jos joku jäi
välistä. Tämä ilmiö, jota
en omalla kohdallani muista, enkä siten suoranaisesti
myönnä, on kuulemma lasten keskuudessa varsin yleinen
ja saa vanhemmat turhautuneina yrittämään
kaikenlaisia oikomiskonsteja. Mutta turhaan! =) Fiksuja vekaroita
ei niin vain huijata.
Lapsuuden lempikirjan
kautta siis nimi firmalle, kirja-alan toimijalle tavallaan aika
luontevaa, ja
sopii se firman nimeksi muutenkin, sillä se kuvaa minua aika hyvin
myös yrittäjänä ja
ihmisenä. Tai ainakin haluaisin kokea olevani
kekseliäs, luova ja joskus vähän
ovelakin.
Ihmisiä on ilo palvella ja on mukavaa nähdä
hymyjä heidän kasvoillaan hyvän ostoksen
jälkeen. Pakko ei ole silti
hymyilläkään, vakavallakin mielellä
voi tulla hieromaan kauppoja. Joka tapauksessa
pyrin henkilökohtaiseen
ja persoonalliseen palveluun aina kun vain mahdollista. Jotain sen
suuntaista se Kekseliäs Kettukin tarjosi ystävilleen
siinä Dahlin kirjassa, joka kannattaa kyllä lukea.
Olen siis mukana bisneksessä ja
yrittämisessä sieluani myöten. Tämäkin on
luontevaa, nimittäin sielutieteilijälle! ;) Firmani tarkoitus
ei siis ole yksin rahan takominen, vaan siihen liittyy paljon muutakin.
Omien ideoiden toteuttaminen on yksi tärkeimmistä. Hienointa
tietysti olisi, jos tulevaisuudessa niiden avulla voisin
elättää itsensä täyspäiväisesti,
silloin työ olisi melkein kuin hauskanpitoa. Mutta siihen
tarvitsen Sinunkin apuasi. Innostu siis kun kohdataan!!
PS: Montako eri fonttia löydät sivuiltani?
Siinäpä sinulle hauska pieni pähkinä. =)
|
|